Pari viimeistä päivää ovat vierähtäneet Toni Morrisonin ja tietokoneen parissa. On mulla muutakin elämää tietysti ollut, mm.
ja eilisilta rallateltiin lemppariartistini Jon Lajoien tahdissa
Apua! Olenko aina ollut tällainen, vai vain taantunut? On vaikea arvioida kun elää ja kommunikoi tiiviisti lähinnä yhden henkilön kanssa (jonka kanssa valtaosa kommunikoinnista kulkee Kumman kaa –sitaattien avulla, täsmälliset äänenpainot mukaan lukien).
Lähibaarissa kyllä osataan meidän aamiaistilaus ulkoa (oho, ollaan oltu vähän laiskoja käymään kaupassa). Niin että on tässä ystäviäkin saatu.
Pusasin eilen esseeni muuten feministisestä näkökulmasta. Opiskelijatoverit, saa nauraa.
Sain esseen muutamaa riviä vaille valmiiksi. Palautuspäivä on maanantaina. Olen oppinut täällä omituisia asioita. Onneksi sitten lähdettiin juhlistamaan saavutuksiani lähibaariin (ei jalkapallo-, kirj.huom.), soittaessamme Kasperia lähtiessämme, osataan mekin olla vastuuttomia ja popittaa, terveisiä vain alakerran Scooter-fanille.
Nyt kärsin suloisesta kolmen oluen krapulasta ja palaan kiltisti naisen seksuaalisen emansipaation pariin.
Keine Kommentare:
Kommentar veröffentlichen